mä sekoon, menee ihan liian lujaa mutta samalla tunnen tän valtavan masennuksen määrän.. kun katsoo itseään peilistä niin sitä miettii vaan että mihin vuodet on mennyt.. mikä mun naamaa vaivaa? en ole enää lapsi. tuntuu etten mä oo mikään. en ees tiä mikä sana kuvais parhaiten mun oloa kun se heittelee sekunnin välein, ehkä mä oon toivoton. toivottomuus.. oisko se se sana joka mua kuvais? epätoivo? oon ollu nyt niin pohjalla ettei rajaa.. pohjammalla kuin koskaan.. mä aattelin että pitäskö alkaa lukeen taas Nancy -kirjaa? siinä on kirja jossa on tavallaan minuus. kamala lääkeväsymys mutta en voi nukkua.. en voi syödä. en voi mitään. mä teen vaan musaa ja näitä luovia juttuja. niistä on tullu mulle pakkomielle koska muuten en pärjää. enkä pärjää edes niiden kanssa. mun pitäs oppia sietään totuus, se että voi olla tylsääkin, se että voi olla rauha. mistä mä sen rauhan saan? haluan sanoo vaan että älkää menettäkö toivojanne.. mä oon menettänyt uskon tulevaan ja toivon tulevaan.. rakkaus on vielä jäljellä, perhettä kohtaan. mitä mä teen? mulla on joku helvetin hypomaniavaihe päällä vaikka ei sitä oo diagnosoitu.. vielä.. epävakaa ja ahdistuneisuushäiriö löytyy mutta ei siinä oo kaikki, mä tunnen itteni. vai tunnenko? luulenko tuntevani? entä jos mä oon elänyt onnettomana liian kauan turhaan, jos tähän oiskin parannuskeino? jos mut ois hoidettu kuntoon jo sillon kun kaikki alkoi? oisinko mä eri? mä tiedän sen että tää kaikki on tehnyt musta näinkin vahvan.. että oon jaksanut edes tähän asti. elämä on suuri ilo, mutta elämä on suuri taakka. raskas taakka jos on oikeesti vaikeeta. mä oon miettiny nää päivät ja illat ja yöt ja kaikki läpeensä että kelasin joskus et mikä vitun mania? miten semmonen voi näkyä ihmisessä? miten sen huomaa? entä jos on vaan iloinen? vitut. tätä tää on. nyt mä sen tiedän ja huomaan.. rankkaa..
tein tänään biisin siitä miten Nancy -kirja on vaikuttanut muhun aikoinaan ja miten vaikuttaa yhä.. en oo kitara- tai laulajasankari, mutta haluun että joskus tää biisi soi vielä mun hautajaisissa.. vaikka onkin itsetehty. biisissä myös puhekohdissa kirje Sidiltä Nancylle sekä Nancyn serkun kirjoittama runo lopussa. toivon että kuuntelet tän biisin huolella ja luet kyseisen kirjan jos sitä et ole vielä lukenut.. aivan loistava kirja. mä en oikeesti lue, mutta siinä on kirja jota rakastan.
pyydän anteeks sekavaa tekstiä mut oon ihan ketipinoreissani ja mulla on maniavaihe päällä..
haluan myös kiittää jokaista, joka luki tän tekstin. haluan kiittää erityisesti niitä jotka kuuntelivat tämän biisin, Nancy Spungen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti